31.5.2015

Kaupungintalon alueesta suunnittelukilpailu

Kuten 28 Apr 2015 kirjoitin, kaupungintalon järjettömästi paisuva remonttihanke keskeytettiin, ja alueelle laaditaan uusi kaava arkkitehtikilpailun perusteella. Kokouksessaan 27.05.2015 kaupunginhallitus päätti "että kaupungintalon ja Junghansinkujan tonttien tulevaa asemakaavoitusta varten järjestetään suunnittelu-kilpailu yhteistyössä SAFAn kanssa ja nimesi seuraavan ohjausryhmän valmistelemaan arkkitehtuurikilpailun kilpailuohjelman laatimista ja palkintolautakunnan asettamista: Veronica Rehn-Kivi, Lauri Ant-Wuorinen, Tuomas Rajajärvi, Torsten Widén, Marianna Harju ja Gun Söderlund sekä nimesi ryhmän puheenjohtajaksi Veronica Rehn-Kiven.".
Tässä blogissa pyrin välttämään asiasta lisää kirjoittamista ennen kuin arkkitehtikilpailun tuloksia on nähtävillä.

3 kommenttia:

  1. Nyt Kauniaisten kannattaa olla tarkkana.
    Jo nyt on puutarhakaupungin olemusta menetetty merkittävästi tihentyvällä rakentamisella joka ei ole kaupungin julkisen brändin mukaista.

    Kauniaisten kiinteistöt ja asunnot ovat voineet ulosmitata väljyyttä ja puutarhamaisuutta kohtalaisen hyvillä myyntihinnoissa mutta tiheä rakentaminen ja viheralueiden häviäminen keskustasta (joka on kaupungin kasvot ja antaa ensimmäisen vaikutelman) on huono trendi.
    Jyrkkä ei keskustan vielä olemassa olevien viheralueiden tuhoamista vastan. Annetaan satakielen laulaa myös keskustassa ja pidetään keskusta vihreänä puutarhakaupungin imagon mukaisesti. Se on todellakin meidän kaikkien etu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet aivan oikeassa. Se mitä kirjoitin blogissani ei tarkoita sitä, että kaupungintaloalue rakennettaisiin täyteen. Juuri siksi arkkitehtikilpailu onkin mielestäni hyvä menettely. Vaihtoehtoisista suunnitelmista pitää sitten valita paras. Näin tulen asiaa jatkossakin yhdyskuntalautakunnassa (ja valtuustossa) ajamaan.

      Poista
    2. Erityisesti on säilytettävä Villa Junghansin kokonaisuus mökkeineen ja vapaine viheraluieineen. Viheralue keltaisen Gula Villanin vieressä toimii jo nyt lasten luonto-opetusalueena ja sitä ehkä voisi kehittä istuttamalla sinne lisää erilaisia kasvia ja puita. Näin päiväkotilaiset ja avoin perhetoiminta voisivat luontokouluilla siellä.

      Kauniainen on jo nyt eräs tiheiten asutetuista pääkaupunkiseudun keskustoista ja nyt rakennetaan koko ajan lisää.

      Jos teemme tästä normi-espoolaisen tiheän betonilähiön, niin asuntojen hinnat todellakin muodostuvat vastaavasti ja edes mahdollisessa kuntaliitostilanteessa puutarhakaupunki-lisää ei olisi mahdollista saada.

      Lautakunnan pitäisi aivan ensimmäiseksi pontevasti ratkaista keskustan vanhan ostokeskuksen kohtalo. Lähinnä toivoisin arkkitehtikilpailua sinne ja vanhan, jo maisemaan istuvan kaupungintalon korjaamista ja historiallisen vihreän Junghansin alueen säilyttämistä luonnollisena ja arvokkaana osana kaupungin sosiaalista ja arkkitehtoonista tarinaa.

      Poista

Kirjoita tähän mielipiteesi: