17.12.2014

VTV: Hallitus tyrinyt kaikissa toimissaan

VTV antoi eilen 16.12.2014 vaalikausiraporttinsa Valtiontalouden tarkastusviraston finanssipolitiikan tarkastuksen ja valvonnan vaalikausiraportti 2011-2014. Raportti antaa murskaavan tuomion Kataisen ja Stubbin hallitusten toiminnalle; mitään asetettuja tavoitteita ei ole saavutettu:
  • Kestävyysvajetta ei ole kurottu umpeen.
  • Julkisen talouden velka vain kasvaa.
  • Rakennemuutokset ovat jääneet kesken.
  • Kunta- ja sote-uudistukset kesken ja osin kyseenalaisia.
  • Kuntien tila kurjistuu.
  • Veroratkaisut olleet poukkoilevia ja epäloogisia.
  • Poliittisen päätöksenteon tulisi ottaa paremmin huomioon virkamiesvalmistelu.
  • Poliiittinen johtajuus puuttuu!
Voisiko sen paremmin sanoa. Valitettavasti VTVn raporteilla ei näytä olevan mitään merkitystä. Tämä on näkynyt mm siinä, että valtion ICT-uudistusten hitaudesta, kalleudesta ja huonoista tuloksista monesti annettu murskatuomio ei ole johtanut mihinkään parannuksiin. Hesarikin sotkee VTVn ja VTTn keskenään, ei niin väliä. Tästä löytyy koko raportti (87 pages, 4.52 MB).

Vuoden lopuksi myös min Antti RINNE on huomannut asian. Hänen mukaansa valtio käyttää 1,100 MEUR vuodessa ICT-hankkeiden kehittelyyn ja 750 MEUR lisenssimaksuihin. Kun tähän lisätään kuntien hankkeet ja kulut julkisen vallan kokonaissumma on yli 3 miljardia euroa vuodessa.
Järjetöntä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän mielipiteesi: