1.9.2013

Metropolihallinto tulee...

Valtion budjettiriihessä yritettiin ryhtyä erilaisiin toimenpiteisiin 100 miljardiin euroon nousevan vajeen paikkaamiseksi. Valitettavasti suurin osa toimista ovat vain toiveita ilman konkreettisia toimenpiteitä, kuten seuraavasta Hesarin kaaviosta hyvin näkee [klikkaa kuva isommaksi].

Kunnille asetettiin kohtuuttomat vaatimukset: Miljardi euroa pitää säästää tehtäviä karsimalla, ja toinen miljardi toimintaa tehostamalla. Tämä merkitsee kuntatalouden kokonaisbudjetista (39.4 GEUR)  5% leikkausta. Samaan aikaan kunnille on VMn selvityksen mukaan määrätty 535 tehtävää ja 974 velvoitetta.

Karsittavia tehtäviä ei löydy! VMn 01 Oct 2013 antaman tiedotteen mukaan ministeriöt eivät onnistuneet löytämään mitään kuntien tehtäviä, joita voitaisiin karsia säästöjen saamisesksi!
10 Oct 2013 Kuntaliitto lausunnossaan ilmaisi epäuskonsa miljardisäästöihin sekä koko aikatauluun. 17 Oct 2013 VM määräsi ministeriöt yrittämään uudelleen. Samalla tuli nähdyksi sekin, että valtiovalta oli viimeisen 10 vuoden aikana lisännyt kuntien tehtäviä miljardin euron edestä!

Kuntauudistukseen liittyen tehtiin kuitenkin joitakin uusia ratkaisuja, joista metropolialueen rakennuudistukseen liittyen seuraavat linjaukset:
  • Metropolihallinto perustetaan kattamaan alueen 14 kuntaa.
  • Metropolivaltuusto hyväksyisi metropolikaavan ja sen toimeenpano‐osan, joka ohjaisi kuntien päätöksentekoa maankäytön, asumisen ja liikenteen asioissa.
  • Kuntaliitosten ja yhteisen hallinnon kokonaisuudesta tehdään päätökset vuoden 2015 alkuun mennessä ja uusi rakenne tulee voimaan viimeistään vuoden 2017 alusta.
  • Metropolihallintoa johtaa vaaleilla valittava valtuusto. Vaalitavasta ei ole mitään esitystä,mutta näyttää siltä, että vaalit olisivat alueelliset ilman kuntakohtaisia kiintiöitä.
  • Metropolihallinnon rahoituksesta ei ole mitään esitystä.
  • Min Henna Virkkusen mukaan Mitä enemmän kuntaliitoksia, sitä keveämpi metropolihallinto.
  • Metropolialueella ei pakkoliitoksia.
  • Vaikka kuntaselvitykset ovat jo meneillään (kuten Grani + Espoo + Kirkkonummi + Vihti), niin ylättäen kuitenkin perustetaan uusi päällekkäinen kuntaliitosselvitysryhmä, johon Virkkusen mukaan kuuluisivat Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen, Sipoo ja Kirkkonummi. Tämä jälleen Suurhelsinkiin tähtäävä extrahanke lienee syntynyt yksin jääneiden Pajusen & Vapaavuoren tuotoksena. Asiasta tulee yhteydenotto Graniin lähipäivinä.
  • Uutta kuntarakennelakia aiotaan muuttaa siten, että 12 ison kaupungin ympäristökunnat voitaisiin pakkoliittää. Päätöksenteon osalta sorrutaan kvasidemokratiaan: Valtioneuvoston toimivallan lisääminen rajoitetaan selkeillä reunaehdoilla ja alueen asukkaiden enemmistön tahtotilaan sitomisella. Toimivallan käyttö rajoitettaisiin tilanteisiin, joissa kuntarakennelain tavoitteet eivät ole toteutettavissa vapaaehtoisesti.
  • Sote-uudistuksesta, valtionosuuslaista ja uudesta kuntalaista ei sanottu mitään uutta.
Koko rakenneuudistuspaperi löytyy tästä: Rakennepoliittinen ohjelma 29.08.2013 (18 p, 0.22 MB)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita tähän mielipiteesi: